torstai 29. syyskuuta 2011

Antiikki sänky



Hei taas =) Olaan oltu koko perhe flunssassa ni en ole jaksanut päivittää sivua vähään aikaan mutta tässä on nyt sitten kuva valmiista pikku I*n sängystä. Sängyn kunnostuksessa hankalinta oli hiominen. Mieheni hioi sitä pari viikkoa aina iltaisin. Siinä oli joku ihme vahapinta mikä oli TODELLA hankala saada pois. Se tarttu aina niinkuin purkka hiomapaperiin. Mutta vihoviimein siitä on nyt tullut valmis ja I on jo nukkunut siinä pari yötä =).





keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Kaluste Kutvonen oy:n nojatuoli parhaimmillaan

Nojatuoli jonka olen olen verhoiluttanut valkoisella nahalla. Se on Kutvosen huonekalutehtaan tekemä 30-40-luvulla. Minulla on samaan Buckingham sarjaan kuuluva kolmenistuttava sohva, kaksi nojatuolia, pöytä ja neljä tuolia. Muut osat on myynnissä mutta ihastuin niiiiin tähän nojatuolin että nyt mietin että ehkä verhoiluttasin sen sohvan ja toisenkin nojatuolin valkoisiksi ja pitäisin ne itse, mutta ei taida ikäväkyllä mahtua meille... =(



torstai 8. syyskuuta 2011

Antiikki jatkettava lastensänky


 Me ollaan jouduttu vaihtamaan meidän yksivuotiaan pinnasänky lastensänkyyn koska hän päätti alkaa kiipeileen reunan yli. Meidän pullukka pikkuherra nostaa jalan pinnasängyn reunalle (a´la baletti tanssia) ja vetää itsensä sivun yli... Olen etsinyt kauan aikaa antiikkia jatkettavaa sänkyä ja sitten SE löytyi <3 
Sen päätyosa on minua neenän asti ja minä olen just alle 170cm pitkä! Eli se on todella näyttävä. Se on vielä hiomisvaiheessa mutta kohta alan maalaamaan. 


maanantai 5. syyskuuta 2011

torstai 1. syyskuuta 2011

Valkoinen lautashylly ja vähän muuta maalattua..



Tämän lautashyllyn ja lasinaluslaatikon olen aikaisemmin löytänyt kirpparilta mutta sain ne vasta eilen maalattua valmiiksi. 
Tässä kuvassa näkyy muuten se meidän uusi seinienväri.