Näytetään tekstit, joissa on tunniste keittiönsohva. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste keittiönsohva. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

maalausta






 Tässä uusi kuva kirjoituspöydästäni mille viimeinkin olen löytänyt sopivan paikan meidän olohuoneeseen. 





Tämän ihanan arkun ostin vasta viimeviikolla. Se on vuodelta 1835 mutta se on maalattu siniseksi joskus myöhemmin. En vielä tiedä teenkö mitään värille.



Näitä olen taas innostunut käyttään pitkän tauon jälkeen =)

 



Tämä sohva on lojunut viime kesästä asti autotallissa ja ottanut tilaa. Nyt sain sen viimeinkin maalattua (siihen kuuluu tietysti myös kansi) ja nyt mietin vain että jos maalaisin jonkin tekstin tuohon istuimen alle eteen, sitten se menee myyntiin. 




 Tästä pienestä ihanan söpöstä päästävedettävästä sängystä tulee pikkuveljelle sänky. Se on vain 75cm leveä ja ihan yhteen pukattuna noin 90cm pitkä <3  Tässä en ole vielä tehnyt muuta ko pohjatyön ja pohjamaalauksen. Pohjatyössä olikin kova työ koska väri oli lohkeillut kovasti ja se oli maalattu jo ainakin kolmeen kertaan joskus aikoinaan. Se vaatii vielä pari kerrosta väriä ja tekstit päätyyn ja sivuun. 



Näistä vanhoista pienistä päästävedettävistä lastensängyistä on tullut minun uusi heikkouteni. 
Kohta on tietenkin autotalli täynnä tällaisia ihania pieniä maalausprojekteja =)



tiistai 31. tammikuuta 2012

Ennen ja jälkeen kuvia



Hei =) Tässä tulee vähän ennen ja jälkeen kuvia.


ennen





ja jälkeen




ennen

ja jälkeen





Ennen

ja jälkeen



ennen
ja jälkeen




                   








                                     






ja jälkeen

ennen







ennen
ja jälkeen



ennen,
tästä ei löytynyt parempaa kuvaa.


ja jälkeen



ennen
Tämän pilaripöytä oli lojunut palasina kierrätyskeskuksen varastossa. Se oli jo valmiiksi hiottukin niin ei ollut muutako alkaa heti maalaamaan =). Aina kiva jos saa hypätä hiomisen ohi..


ja jälkeen
Pöytätaso on tässä kylläkin pyöritetty aika korkealle ettei pienet kädet yllä =).


Päästävedettävä sänky 1800-luvun lopulta.
ennen

ja jälkeen






torstai 18. elokuuta 2011

Talonpoikaissohva


Löysin vanhan talonpoikaissohvan johon ihastuin heti ensisilmäylksellä <3
Harmi vain että sen yläreuna oli pilattu hopealla ja sen alla vielä oranssilla. Iiik! Ei kovin hemaisevaa shabby chicata esille semmosta valkean värin alta. Hieman tosin jätin sinistä pilkkimään sieltä valkoisen alta.



Tässä on siis lopputulos. Nämä kaarevat sivut on tosi mukavan tuntoiset nojatessa. 





yksityiskohtia